Kaikki tietää varmasti sen tunteen, kun tuntuu, ettei mikään mitä teet mee hyvin ja onnistu. Kaikesta tulee vaan harmia ja itkua. Viikonloppuna oli taas vahvasti sellanen tunne päällä. Peli ei sujunu. Tiesin, että kouluhommat on pahasti kesken. Menneitten juhlien valmistelut ärsyttivät, koska olin hoitanu ne typerästi. Ja niin edelleen... Eihän noita menneitä varsinkaan pitäisi murehtia, mutta kun on vielä rakkaat ihmiset kyseessä niin harmitus tuntuu vain kasvavan koko ajan.
Tämmösessä tilanteessa alan vaan miettimään, että mitä varten mä täällä oikein elän? Sitäkö varten, että saisin epäonnistua kaikessa ja murehtia asioita päivät pitkät. Onko mulla ees mitään, mitä mä odottaisin innolla? Tulevaa lomaa? Lukion loppumista? Kesän ulkomaan reissua? Muuttamista?
En kai minä lopulta täällä tulevaisuutta varten elä, vaan tämän hetken vuoksi. Hienoimmat asiat ovat kuitenkin useimmiten niitä kaikkein pienimpiä. Ja toisaalta eikös joulussakin ole parasta se odotus ja valmistelu? Sitten kun se jouluaatto ja joulupäivä vihdoinkin koittavat siinä ei ehkä olekaan samanlaista taikaa ja hienoutta, mitä siihen aina toivotaan.
Jos tätä kukaan jaksaa lukea, niin olisi todella ihana saada myös kommenttia. :)